Pianotunnit
Piano on yleinen valinta ensisoittimeksi. Pianonsoitto on helppo aloittaa, vaikka aiempaa musiikkitaustaa ei olisikaan. Myös aikuisena voi jatkaa lapsuudessa kesken jääneitä pianotunteja, tai aloittaa kokonaan uuden harrastuksen! Opetus ja ohjelmisto suunnitellaan jokaiselle oppilaalle yksilöllisesti. Opetus voi painottua yksinomaan klassiseen musiikkiin tai kevyen musiikin soittoon. Nuottien sujuva lukeminen on hyvä tavoite, mutta tärkeää on oppia myöskin irrottautumaan nuottitekstistä. Ensimmäiselle tunnille tultaessa ei kotona tarvitse vielä olla omaa soitinta. Autamme mielellämme soittimen hankinnassa ja koulu myös vuokraa soittimia.
Pianotunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis- tai paritunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Huom! Raisiossa toivotaan kaveria tunneille keskiviikkoisin klo 16.30-17.00.
Kitaratunnit
Akustinen kitara sopii hyvin sekä soolo- että säestyssoittimeksi ja sen kuljettaminen mukana vaikkapa leirinuotiolle tai konserttilavoille on helppoa! Kitaratunneilla tutustutaan monipuolisesti eri tyyleihin klassisesta ohjelmistosta kevyempään. Myös erilaiset säestystavat ja soinnuista soittaminen tulevat tutuiksi. Ensimmäiselle tunnille voi tulla ilman omaa soitinta ja pyytää omalta opettajalta neuvoa soittimen hankintaan. Koulumme myös myy ja vuokraa soittimia.
Sähkökitara on suosittu ja monipuolinen bändi- ja soolosoitin. Sähkökitaratunneilla tutustutaan monipuolisen ohjelmiston kautta erilaisiin soittotekniikoihin ja nuotinlukuun tabulatuureista perinteiseen nuottikuvaan ja sointumerkkeihin. Sähkökitaransoiton voi aloittaa kunhan kädet ovat riittävän suuret ja sormet kestävät kielten käsittelyn. Yläikärajaa aloittamiselle ei ole!
Kitaratunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Kitaransoittoon liittyen voit katsoa lisäksi nämä videot:
Kitaran sointukartat ja tabsit
Ukuleletunnit
Ukulele on hauska soitin, joka sopii sekä aloitteleville soittajille että jo muita soittimia soittaville. Soittokelpoinenkin ukulele on edullinen hankkia ja kulkee helposti mukana. Ukulelen suosio musiikkiopisto- ja koulusoittimena kasvaa ympäri maailman. Aivan pienelle lapselle ukulele on kitaraa parempi ensisoitin, koska lyhyitä nailonkieliä on kevyt soittaa ja ukulele sopii hyvin pieneen syliin. Tunteja myös aikuisille!
Ukuleletunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Ukulelensoittoon liittyen voit katsoa lisäksi nämä videot:
Ukulelen sointukartat ja tabsit
Rumputunnit
Rumputunneilla tutustutaan monipuolisesti eri musiikin tyylilajeihin. Rumpujensoitto kehittää rytmitajua ja motoriikkaa. Opetus ja ohjelmisto suunnitellaan jokaiselle oppilaalle yksilöllisesti.
Rumputunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis- tai paritunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Bassotunnit
Bassotunneilla kehitetään nuotinlukutaitoa, soittotekniikkaa ja opetellaan säestämään kappaleita pop- ja rockmusiikin eri tyylilajien mukaisesti.
Bassotunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Bassonsoittoon liittyen voit katsoa lisäksi nämä videot:
Urkutunnit
Urut on monipuolinen ja loistelias soitin, jota käytetään kirkkomusiikin lisäksi myös konserttisoittimena. Sanotaan, että parhaimmillaan urut voivat vastata kokonaista orkesteria. Uruissa on jalkio, johon ulottuminen vaatii tarpeeksi pitkät jalat, mutta soittaminen voidaan aloittaa myös pelkällä sormiolla. Urkutunnit antavat aikuisille valmiuksia tehdä myös keikkatöitä sijaiskanttorina!
Urkutunteja järjestetään Turussa. Laita ilmoittautumislomakkeen lisätietoihin mitkä päivät ja aikavälit sinulle sopivat. Pyrimme järjestämään opetusta sinulle sopivan ajankohdan mukaan.
Opettajiin voit tutustua täällä. Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Urkuihin ja urkumusiikkiin pääset tutustumaan täällä: urkumusiikki.fi
Sivustolla pääset katsomaan hauskoja animoituja opetusvideoita, tekemään tietovisoja, rakentamaan omat urut ja kuuntelemaan soittonäytteitä.
Laulutunnit
Laulutunneilla tutustutaan monipuolisesti populaarimusiikin eri tyylilajeihin oppilaan omat kiinnostuksen kohteet huomioiden. Opettajan ohjauksella etsitään luonnollista ääntä ja omaa soundia. Äänenkäytössä kiinnitetään huomiota monipuolisuuteen ja tyylinmukaisuuteen. Harjoitellaan myös esiintymistä ja mikin käyttöä. Tunteja myös aloittelijoille ja kaiken ikäisille!
Laulutunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Katso myös lasten pop/jazz-lauluryhmät täältä
Sellotunnit
Sello on tärkeä soolo-, kamarimusiikki- ja orkesterisoitin. Se on suosittu soitin klassisen musiikin lisäksi myös viihdemusiikissa. Kappaleiden lisäksi sellotunneilla opiskellaan musiikin teoriaa ja nuotinlukua. Suositeltava ikä sellonsoiton aloittamiseen on koulun aloittamisen yhteydessä 6-8 -vuotiaana, mutta aiemminkin saa aloittaa. Koskaan ei ole myöskään liian myöhäistä aloittaa tai jatkaa soittoharrastusta. Oma soitin, joka valitaan soittajan koon mukaan, on välttämätön.
Sellotunteja järjestetään Turussa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Kanteletunnit
Kanteleita on eri kokoisia 5-kielisestä 39-kieliseen, joten se sopii soittimena hyvin sekä lapselle että aikuiselle. Kanteleella voit säestää tai soittaa sooloja. Kanteleen soittoperinteet ulottuvat kansanmusiikkiin, mutta se taipuu hyvin myös poppiin ja rockiin!
Ensimmäiselle tunnille voi tulla ilman omaa soitinta ja pyytää omalta opettajalta neuvoa soittimen hankintaan. Koulumme myös vuokraa ja myy soittimia.
Kanteletunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Huom! Piikkiöön etsitään kaveria tunneille tiistaisin klo 18.45-19.15.
Nokkahuilutunnit
Nokkahuilu on kaikille tuttu puupuhallin ja erinomainen ensisoitin lapsille. Nokkahuilusta saa äänen helposti ja siksi se soveltuu hyvin aloittelijan soittimeksi. Soittamisen voi aloittaa hyvin jo viisivuotiaana. Nokkahuilun ääni taipuu moneen tyylilajiin. Nokkahuilu on hyvä ensisoitin myös huilun tai saksofonin soitosta kiinnostuneille.
Nokkahuilutunteja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Poikkihuilutunnit
Poikkihuilu on monipuolinen ja ilmeikäs soitin, jolle on kirjoitettu suuri määrä materiaalia popista klassiseen. Huilun ääni sopiikin hyvin mihin tahansa musiikin tyylilajiin. Soittoharrastuksen aloittamiseksi et tarvitse aiempaa kokemusta soittamisesta tai musiikin teoriasta.
Poikkihuilutunteja järjestetään Turun Kauppiaskadun toimipisteessä.
Voit valita yksityis- tai paritunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.
Soitinkaruselli
Hyppää musiikin maailmaan karusellin kyydissä! Karuselliopetuksessa tutustutaan eri soittimiin ja saadaan tuntumaa siitä, millaista on käydä soittotunneilla ja opiskella musiikkia. Soitinvaihtoehdot ovat: piano, kitara, ukulele, basso, koskettimet, laulu ja rummut.
Soitinkaruselleja järjestetään Turussa, Raisiossa, Kaarinassa, Piikkiössä ja Velkualla.
Voit valita yksityis-, pari-, tai pienryhmätunnit. Opettajiin voit tutustua täällä.
Ilmoittaudu tunneille tästä. Lukukausien hinnat löydät tästä.