Antti Samuelsson
Taipaleeni musiikin parissa alkoi lapsena klassisen pianon opiskelun myötä. Pianotunneilta saamani kipinän kautta innostuin soittamisesta kokonaisvaltaisesti ja pian hapuilin kohti muitakin eteeni osuneita soittimia. Muun muassa kotoa löytynyt rumpusetti, yhdessä pienen sukurasitteen kera, veivät minut jo varhain lyömäsoittajaksi kansalaisopiston torvisoittokuntaan Liedossa. Myöhemmin täytin vapaa-aikaani aktiivisesti kaikenlaisilla bändiprojekteilla, joiden musiikilliset tyylilajit vaihtelivat aina funkista ja popista rockiin ja heviinkin – soittimenani yleensä se, mikä sattui kulloinkin jäämään yli: rummut, basso, kitara, piano tai mikä milloinkin. Myös äänitekniikkaan liittyvät asiat alkoivat kiinnostaa ja aloitin pikkuhiljaa perehtymisen musiikkiteknologian maailmaan.
Laivaston soittokunnassa suorittamani varusmiespalveluksen jälkeen pääsin Turun konservatorioon suorittamaan musiikin ammattitutkintoa. Vuonna 2013 valmistuin musiikkiteknologian koulutusohjelmasta pääaineenani pop/jazz-rummut. Sittemmin olen jatkanut opiskelua Turun yliopistossa pääaineena musiikkitiede ja sivuaineena kasvatustiede.
Tällä hetkellä toimin opiskelujen ja opettamisen ohella aktiivisesti muusikkona ja ääniteknikkona, keikoilla ja studiossa, hyvin erilaisten yhtyeiden ja projektien parissa. Opetustyötä olen tehnyt yksityisesti vuodesta 2009. Opettajana pyrin opetuksen oppilaslähtöisyyteen, monipuolisuuteen ja vuorovaikutteisuuteen sekä sitä kautta musiikillisten ”ahaa” -elämysten löytymiseen.
Akusti Turtonen
Akusti Turtonen aloitti sellonsoiton viisivuotiaana Turun konservatoriossa ja jatkoi opintojaan saman katon alla valmistuen Turun AMK:sta musiikkipedagogiksi vuonna 2012. Matkan varrella sellon rinnalle tuli liuta muita soittimia ja nykyään Turtosen näpeissä soi usein mm. banjo, kitara, sähköbasso ja piano.
Klassisen musiikin lisäksi Turtonen on soittanut musiikkigenrejä laidasta laitaan monissa eri bändeissä. Yhtyesoitosta hänellä on paljon kokemusta duosta sinfoniaorkesteriin. Hän on myös vieraillut soittajana monilla äänitteillä.
Soittamisen lisäksi Akusti Turtonen säveltää paljon. Hän säveltää ja sanoittaa kappaleet mm. folk-trio Kalakavereille, jossa myös laulaa ja soittaa banjoa.
Opettajana Turtosella on hyvä balanssi klassisesta musiikkikasvatuksesta kumpuavan määrätietoisuuden ja kevyen musiikin monipuolisuuden, käytännönläheisyyden ja rentouden välillä.
Anni Niemelä
Liedosta kotoisin oleva Anni Niemelä aloitti musiikinopintonsa pianonsoitolla, kunnes hänen pääinstrumenttinsa vaihtui aikuisuuden kynnyksellä lauluun. Klassisen soolopiano-ohjelmiston lisäksi Niemelä soitti nuoruusvuosinaan useissa bändeissä ja tätä kautta hänelle tulivat tutuksi sekä erilaiset musiikkityylit että perinteisten bändisoittimien soitto. Niemelä valmistui vuonna 2011 Turun Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta muusikoksi pääaineenaan klassinen laulu. Tämän jälkeen hän jatkoi opintojaan Helsingissä sekä Metropolia Ammattikorkeakoulussa (Laulupedagogi AMK 2016) että Sibelius-Akatemian laulumusiikin osastolla. Vuonna 2014 Niemelän tie vei Berliiniin Universität der Künste – taideyliopistoon, josta hän valmistui helmikuussa 2019 musiikin kandidaatiksi. Niemelän tämänhetkisiä opettajia ovat Berliinissä Prof. Elisabeth Werres ja Abbie Furmansky sekä Suomessa Ritva-Liisa Korhonen.
Niemelä on toiminut lukuisissa solistitehtävissä niin klassisen kuin kevyenkin musiikin saralla sekä Suomessa että ulkomailla. Kesällä 2018 Niemelä lauloi Jani Sivénin Pyhä Birgitta -oopperan kantaesityksessä Naantalissa nuoren Birgitan roolin. Muita Niemelän oopperarooleja ovat Anne Frank (G. Frid: Anne Frankin päiväkirja), Barbarina (W. A. Mozart: Figaron häät), Bastienne (W. A. Mozart: Bastien ja Bastienne), Ensimmäinen poika (W. A. Mozart: Taikahuilu), Palvelijatar (G. Dibdin: The Ephesian Matron) ja Adalmiina (M. Autio: Adalmiinan Helmi. Niemelä on konsertoinut sekä kotimaisilla että ulkomaisilla musiikkifestivaaleilla kuten esimerkiksi Moskovan syksy, Musica Nova, Wäinö Aaltosen Muen Konserttisarjassa Turussa että Turun Urkujuhlilla. Niemelä sijoittui kolmanneksi Kangasniemen laulukilpailussa vuonna 2013.
Musiikkikoulu Ilosessa Annin opetuksesta pääset nauttimaan mm. useilla leireillä.
Tiina Ilonen
Tiina Ilonen aloitti pianonsoiton opinnot Oulun konservatoriossa. Urkujensoiton Ilonen aloitti Turun konservatoriossa vuonna 2001 valmistuen muusikoksi vuonna 2004. Musiikkipedagogiksi Ilonen valmistui Turun Musiikkiakatemiasta vuonna 2010. Syksyllä 2007 Ilonen aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa. Urkujensoiton lisäksi Ilonen on opiskellut pianonsoittoa Jarmo Eerikäisen johdolla, cembalonsoittoa Anssi Mattilan johdolla ja laulua Annika Ollinkarin johdolla. Kuoronjohdon opettajina Ilosella on ollut Kari Turunen, Seppo Murto ja Timo Lehtovaara. Syksyllä 2012 Ilonen suoritti urkujensoiton A-tutkinnon (urkudiplomi) Ville Urposen johdolla ja valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta erinomaisin arvosanoin.
Ilonen on konsertoinut Suomen lisäksi useissa Euroopan maissa sekä Venäjällä. Syksyllä 2013 Ilonen esiintyi Bachin jalanjäljissä legendaarisessa Leipzigin Tuomaskirkossa. Marraskuussa 2014 Ilonen voitti Jean Sibeliukselle omistetun kansainvälisen kuoro-, soitinmusiikki- ja laulukilpailun urkukategorian. Vuonna 2006 Ilonen valittiin Turun Urkujuhlien Nuoreksi taiteilijaksi ja vuonna 2013 Turun Tuomiokirkon iltamusiikkisarjan Nuoreksi taiteilijaksi. Ilonen esiintyy neljällä CD-levyllä ja on esiintynyt useaan kertaan televisiossa ja radiossa. Ilonen oli mukana Pisara-ohjelmassa, joka esitettiin Ylen TV 1:ssä 2019. Viimeisimpiä Ylen radiointeja ovat olleet jazz- ja swing-kirkot vuodelta 2019. Vuonna 2013 Ilonen valittiin Piikkiön seurakunnan kanttorin virkaan.
Ilosen taiteellista uraa ovat tukeneet Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Pyhän Henrikin säätiö
0440-705868
tiina@musiikkikouluilonen.fi
Niko Aaltonen
Musiikki oli lähellä sydäntäni jo lapsena, kun kuuntelin isosiskon kanssa hänen suomirock-albumeitaan kannettavalla CD-soittimella. Aloin harjoittelemaan kitaransoittoa itsekseni 12-vuotiaana ja hiljalleen musiikista syntyi intohimo, jonka parissa mielellään vietin kaiken vapaa-aikani. Parasta oli mielestäni kirjottaa omia biisejä ja harjoitella sitä kautta itseilmaisua ja löytää oma tyyli.
Lopulta päätin kokeilla huilunsoittoa ja pääsinkin alle vuoden valmistautumisella opiskelemaan huilunsoittoa Turun konservatorion klassisen musiikin toisen asteen opintoihin. Siellä pääsin soittamaan erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa ja orkestereissa (mm. Aura Wind Band, Collegium Musicum Turku ja Laivaston soittokunta). Nopean kehitykseni ansiolla pääsin suorittamaan varusmiespalvelukseni Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa, jossa kävin sotilasmusiikin aliupseerikoulutuksen. Soittokunta-aikana kiersin orkesterin kanssa eri puolilla suomea soittamassa isojakin produktioita.
Turun konservatoriosta valmistumisen jälkeen pääsin opiskelemaan Turun ammattikorkeakouluun musiikkipedagogiksi. Edelleen uppoudun vapaa-ajallakin musiikin tekemiseen samalla tavalla, kuin nuorena.
Sanna-Marja Kultima
Sanna-Marja Kultima valmistuu 2022 syksyllä klassisen laulun instrumenttipedagogiksi Turun AMK:n Taideakatemiasta. Lisäoppia Kultima on saanut vaihto-opinnoissaan Itävallassa Universität Mozarteum Salzburgissa (2020-2021) sekä Maestro Fransisco Araizan mestarikurssilla Wienissä (2021).
Kultima on laulanut Åbo Svenska Teaterin oopperakuorossa keväällä 2022 (Cavalleria Rusticana & Pajazzo), sekä Oopperakammarin produktiossa Suor Angelica (G. Puccini) syksyllä 2021. Oopperaroolin hän on tehnyt W.A. Mozartin oopperassa La finta giardiniera Serpettana. Kesällä 2019 Kultima on nähty myös Myrskyluodon Maija –musikaalin ensemblessä sekä Johannan roolissa Vuohensaaren kesäteatterissa.
Kultima on kotoisin Lapista, tarkemmin Enontekiöltä, jossa hän on esiintynyt lapsuudessaan vuosittain Saamen nuorten taidetapahtumien musiikkiteatteriesityksissä. Joikaaminen on siis tullut myös erittäin tutuksi. Muutto pääkaupunkiseudulle perheen kanssa teini-ikäisenä toi musiikkiteatteriharrastuksen yhä vahvemmin Kultiman elämään ja hänestä tuli Järvenpään Teatterin jäsen. Rakkaus jazz-laulua ja improvisointia kohtaan syttyi ja Kultima esitti paljon myös omaa musiikkia bändinsä kanssa. Lukio-ikäisenä mukaan tuli myös klassinen laulu.
Kultiman säveltämää, sanoittamaa ja sovittamaa omaa musiikkia löytyy myös Spotifysta nimellä Kultima: https://open.spotify.com/track/1oXJ16cbsb2GSJU4tU8tQj Kyseinen levyllinen musiikkia oli samalla myös Kultiman lopputyö Keski-Pohjanmaan konservatoriolta vuonna 2018, jossa hänen pääinstrumenttinsa oli klassinen laulu, sivuinstrumenttinä piano. Konservatoriolla hän teki pääroolin opiskelijaproduktiossa Kerettiläisooppera. Kultima lauloi myös Keski-Pohjanmaan Kamarikuorossa mm. Carl Orffin Carmina Buranaa, joka esitettiin myös Helsingin Musiikkitalolla sekä Lahden Konserttitalolla.
Kultima on työskennellyt Turun konservatoriolla 1-6 – vuotiaiden lasten parissa musiikkileikkikouluopettajana. Häneltä löytyy aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelemisestä myös Saksasta yksityiskoulu Leibniz Privatschule Elmshornista.
Veikka Kajamies
Muusikonurani otti ensiaskeleensa kolmivuotiaana, kun sain ensimmäisen oikean rumpusettini. Hieman myöhemmin kiinnostuin myös muista soittimista, kuten pianosta, bassosta, kitarasta ja perkussioista.
Lapsuuteni näiden instrumenttien kanssa puuhailtuani pääsin vuonna 2015 pop/jazz rummut pääaineena opiskelemaan Turun Konservatorioon. Sitä kautta alkoi kertyä kokemusta myös bändisoitosta ja keikkailusta.
Vuonna 2019 minut valittiin Sibelius-Akatemian jazz-osaston nuorisokoulutukseen, jossa syvennän edelleen osaamistani erityisesti jazz-musiikin saralla opettajina mm. Jussi Lehtonen, Ape Anttila ja Mikael Jakobsson. Samalla viimeistelen Konservatoriossa muusikon ammattitutkintoa, johon on rumpujen soiton lisäksi mahtunut mukaan musiikin teoriaa, säveltämistä, sovittamista, musiikkiteknologiaa, pianon ja basson soittoa sekä tapahtumatuotantoa.
Samalla toimin Freelance-muusikko-yrittäjänä. Olen päässyt soittamaan satoja keikkoja mitä erilaisimmissa tyylilajeissa ja yhtyeissä rock-triosta sinfoniaorkesteriin. Tällä hetkellä soittoani voi kuulla esimerkiksi Turku Jazz Orchestrassa sekä omaa nimeäni kantavassa Veikka Kajamies triossa.
Vuodesta 2020 alkaen olen toiminut myös opettajana. Vuonna 2022 minulla on ollut ilo aloittaa työt Musiikkikoulu Ilosessa. Odotan innolla, että päästään puuhaamaan musiikin parissa yhdessä. Musiikki on minusta edelleen vähintään yhtä siistiä ja kiehtovaa, kuin silloin joskus pikkulapsena – hauskanpidosta ja äänillä leikkimisestä siinä tavallaan on edelleen kysymys, teknistä osaamista tietenkään unohtamatta. Toivon voivani jakaa tätä iloa ja inspiraatiota myös oppilailleni! Tervetuloa tunneille!
Sandria Haapala
Laulutaipaleeni alkoi yksivuotiaana, ja pianoa aloin soittaa korvakuulolta kolmevuotiaana. Viisivuotiaana aloitin vihdoin klassiset pianotunnit Turun seudun musiikkiopistolla. Harrastus vei heti mukanaan, ja laulua aloin lähestyä myös klassisesti useiden opettajien kanssa. Laulussa olen myös kilpaillut ja lunastanut finaalipaikan mm. Seinäjoen tangomarkkinoiden juniorisarjasta. Yläasteikäisena minua alkoi enemmän kiehtomaan kevyt musiikki ja yhdessä esiintyminen. Sain tuotua esiin myös omia kappaleitani ja sovituksiani, ja silloin innostuin myös ottamaan soittotunteja muistakin bändisoittimista kuten kitarasta ja rummuista. Musiikkilukion alettua siirryin lähes kokonaan kevyen musiikin polulle, laulu ja piano mukaanlukien.
Musiikkiteatteri on myös ollut lähellä sydäntäni 8-vuotiaasta asti. Vuonna 2017 olin mukana ensimmäisessä musiikkiteatteriproduktiossani
Bänditoiminta on myös osaltani jokseenkin produktio- ja keikkalähtöistä, mutta siinä minulle on myös hyvin tärkeää, että voimme yhdessä ystävieni kanssa soittaa omia kappaleitamme. Haluan kannustaa myös oppilaitani tekemään musiikissa juuri sitä mikä tuntuu itsestä parhaalle ja omalle, on se sitten omaa tekemistä, versiointia ja sovittamista tai alkuperäisversioiden edelleenesittämistä. Pyrin luomaan yhdessä oppilaan kanssa sopivat tavoitteet, menemään niitä kohti ja halutessamme muokkaamaan niitä yhdessä, olivat ne sitten itse-ilmaisusta nauttiminen, pyrkimys laajempaan kehitykseen, tai jotain ihan muuta. Tervetuloa tunneille, pidetään yhdessä kivaa!
Aukusti Harju
Olen ollut päiväkoti-ikäisestä asti kiinnostunut musiikista ja jo ennen peruskoulun alkua selasin päivät isäni vinyylejä ja pyysin joululahjaksi radiossa kuulemieni bändien CD-itä. 12-vuotiaana sain ensimmäisen sähkökitarani ja aloin käymään Jonatan Snapirin tunneilla.
Rippikouluikäisenä innostuin todella soittamisesta, varsinkin bänditoiminnasta ja improvisaatiosta. Aloitin opinnot Turun seudun musiikkiopistolla 2017 jossa soitonopettajani oli Ari Polojärvi. Vuotta myöhemmin pääsin Puolalanmäen lukioon musiikkilinjalle, jossa aktiivisen bänditoimintaan osallistumisen lisäksi kävin myös esimerkiksi bassotunneilla. Valmistuttuani ylioppilaaksi olen tehnyt Puolalanmäessä muun muassa bändiohjausta ja musiikinilmaisun opetusta.
Nykyään opiskelen ammattimuusikoksi Turun konservatoriolla. Opiskelujen ohessa teen keikkaa freelance-muusikkona (kitara ja basso) sekä uutta musiikkia erilaisten projektien ja yhtyeiden kanssa. Isompiin produktioihin olen osallistunut SUMU Big Bandin riveissä (2021-) sekä Pekka Simojoen Hei joulu! -musikaalissa 2021 ja 2022.
Olen opettanut kitaransoittoa vuodesta 2020. Oppilaani ovat olleet kaikenikäisiä, tärkeintä tunneilla on hauskanpito ja sen ohessa kehittyminen. Olen myös tehnyt sekalaisia työtehtäviä musiikin parissa Turussa ja Kaarinassa niin peruskouluissa kuin myös lukiossa ammattiopintojeni ohessa.
Musiikki on minulle leikkikenttä ja pidän tyylilajien välillä seikkailemisesta. Usein löydän itseni projekteista joissa erilaisten ja eroavista taustoista tulevien muusikoiden kanssa tehdyn työn tulos tulee itsellekin aivan yllätyksenä. Odotan innolla, että päästään puuhaamaan yhdessä musiikin parissa!
Ville Urponen
Ville Urponen on tunnetuimpia suomalaisia urkutaiteilijoita. Opiskeltuaan Sibelius-Akatemian solistisella osastolla urkujen- ja pianonsoittoa opettajinaan Kari Jussila ja Meri Louhos, hän täydensi urkujensoiton opintojaan Amsterdamissa Jacques van Oortmerssenin johdolla. Urponen valmistui musiikin tohtoriksi 2009.
Ville Urponen on esiintynyt useissa Euroopan maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Venäjällä ja soittanut lukuisilla merkittävillä koti- ja ulkomaisilla musiikkifestivaaleilla. Hän on myös esiintynyt kotimaassa eri orkestereiden urku- ja cembalosolistina sekä ulkomailla Moskovan Kamariorkesterin solistina.
Johann Sebastian Bachin musiikki on aina ollut Urposelle läheistä ja kesällä 2012 hän esitti Helsingissä koko Bachin urkutuotannon. Viime vuosina Urponen on soittanut paljon suomalaista romantiikan ajan musiikkia, mutta hän on myös aktiivinen uuden musiikin esittäjä, joka on kantaesittänyt yli kolmekymmentä uutta teosta ja soittanut monia Suomen ensiesityksiä aikamme musiikista.
Urposelta on ilmestynyt useita soololevyjä, joiden lisäksi hän esiintyy säestäjänä ja orkesterimuusikkona monilla levyillä. Hän tekee säännöllisesti nauhoituksia Yleisradiolle ja on esiintynyt eri maiden televisio- ja radiolähetyksissä. Urponen on myös toiminut kansainvälisten urkukilpailujen tuomaristossa.
Taiteellisen uransa ohella Ville Urponen toimii urkumusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Hän on Turun Urkujuhlien taiteellinen johtaja. Vuosina 2003-2009 Urponen oli pohjoismaiden vanhimman urkutaiteen seuran, Organum-seuran puheenjohtaja.
www.villeurponen.com
Katso miten Marjukka suosittelee musiikkikoulua harjoittelupaikkana myös muille!