MLL-Muskarit

Yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton Littoisten ja Kaarinan paikallisyhdistysten kanssa.

Vauvamuskari Littoisissa

0-2v yhdessä vanhemman/hoitajan kanssa
Muskaritunneilla lapset innostetaan musiikin maailmaan leikin avulla. Tunneilla lauletaan, leikitään, tanssitaan, loruillaan sekä soitetaan rytmisoittimia. Vauvamuskari on myös hyvä paikka tavata muita vanhempia ja vauvoja! Muskarin jälkeen voi jäädä kahvittelemaan ja leikkimään.

Perjantaisin klo 9.30-10.00. 

Soitinmuskari Littoisissa 

Soitinmuskarissa lapsi (n. 4-5v) ja aikuinen oppivat soittamaan yhdessä. Soitinmuskarissa opitaan musiikin perustaitoja hauskasti soittamisen ja monipuolisen musisoinnin avulla. Muskari antaa tiedollisia ja taidollisia valmiuksia mahdollisille tuleville soitinopinnoille. Opetellaan yhdessä soittamaan tuttuja lastenlauluja.

Voit valita soittimeksi joko ukulelen tai kanteleen. Oma soitin on suositeltava, mutta koululta saa alkuun soittimen myös lainaksi (laina-aika 2 viikkoa). Ilmoitathan jos tarvitset lainasoittimen. Soitin on myös mahdollista vuokrata kevätkaudeksi hintaan 50 €. Sisältää kuljetuspussin ja kanteleessa on mukana viritysavain.

Perhemuskari 0-5 v. Littoisissa ja Kaarinassa

(alle 3 -vuotiaat huoltajan kanssa)
Perhemuskari tarjoaa koko perheelle mahdollisuuden yhteiseen harrastamiseen ja musiikista nauttimiseen. Perheryhmään saavat tulla kaikki perheen pienimmät lapset yhdessä vanhemman/hoitajan kanssa. Kolme vuotta täyttäneet voivat tulla tunnille ilman huoltajaa. Tuntien sisältö suunnitellaan ryhmän mukaan niin, että sopivaa tekemistä on niin vauvoille kuin tenavillekin.

Perjantaisin klo 10-10.30 Littoisissa ja klo 11.30-12.00 Kaarinassa.

Littoisten muskarit pidetään Littoisten työväentalolla 
osoitteessa Vuorikuja 7, Littoinen

Kaarinan muskarit pidetään Oskariinassa osoitteessa Lautakunnankatu 8, Kaarina

Ilmoittaudu Littoisten muskariin tästä

Ilmoittaudu Kaarinan keskustan muskariin tästä