Laulutunnit Liedossa

Tunneilla tutustutaan monipuolisesti populaarimusiikin eri tyylilajeihin oppilaan omat kiinnostuksen kohteet huomioiden. Opettajan ohjauksella etsitään luonnollista ääntä ja omaa soundia. Äänenkäytössä kiinnitetään huomiota monipuolisuuteen ja tyylinmukaisuuteen. Harjoitellaan myös esiintymistä ja mikin käyttöä. Tunteja myös ihan aloittelijoille ja ilman ikärajoja!

Pienryhmä- ja pariopetus

Pienryhmät ja paritunnit ovat saman ikäisten ja samantasoisten oppilaitten kokoonpanoja. Oletpa sitten aloittelija tai jo pidemmälle ehtinyt, niin harjoittelu yhdessä toisten kanssa syventää harrastustasi ja inspiroi uusien soittotapojen ja kappaleiden muodossa. Ryhmässä oppiminen on innostavaa ja kannustavaa minkä lisäksi se kehittää vuorovaikutustaitoja ja itsevarmuutta.

Ryhmät muodostetaan ja tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella. Ryhmiä muodostettaessa otamme huomioon soittajien iän ja mahdollisen aiemman soittokokemuksen. Voit myös ilmoittautua yhdessä kaverisi tai sisaruksesi kanssa. Jos sopivaa pienryhmää tai paria ei löydy, voit halutessasi aloittaa myös yksityistunneilla. Opetusta on yleensä 30-45 minuuttia kerrallaan, kerran viikossa.

Yksityistunnit

Yksityistunnit ovat nimensä mukaisesti yksilöllisin opetusmuotomme. Tavoitteena on oppimisen ilon, opiskelumotivaation ja luovan ajattelun edistäminen. Opetuksessa huomioidaan oppilaiden yksilölliset oppimisen tarpeet ja lähtökohdat.

Yksityistunnit sopivat parhaiten opinnoissaan jo vähän pidemmällä oleville oppilaille, mutta yhtä hyvin opinnot voi aloittaa yksityistunneilla. Opetusta on yleensä 30-45 minuuttia kerrallaan, kerran viikossa. Tuntiajat sovitaan ilmoittautumisten perusteella.

Ilmoittaudu tunneille tästä!